Korjala & Raussi, Hirvelä, Sippola, Finland

Korjala & Raussi, Hirvelä, Sippola, Finland

PLACE

Hirvelän Raussi ja Korjala

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Hirvelän Raussi ja Korjala

Kirjoittanut Seppo Sippu

Vehkalahden pitäjän Sippolan kylän Sippu-sukuun kuulunut, torpastaan irtisanottu Sippolan rälssisäterin torppari Korjus (Gorius) Tuomaanpoika tuli vuodenvaihteen 1679–80 tienoilla Hirvelän kylään yhtiömieheksi Esko ja Pärtty Tuomaanpoikien leskien hallussa olleeseen 3/8 kokoveron, 1 apuveromanttaalin, 1 tilan, 2 nokan ja 6 lehmän veroiseen rustholliin, jolle v:n 1681 verorevisiossa pantiin 9/16 kokoveroa, 9/16 manttaalia ja 1 tila. Korjus pääsi talon isännäksi viimeistään 1682. Talo merkittiin myöhemmin maakirjoihin N:olla 3 ja sai nähtävästi Korjus-isäntänsä mukaan uuden nimen Korjala (lähteissä usein myös Korja, Korju, Korjus tai Korjula). Pahasti köyhtynyt Korjus Tuomaanpoika ei kyennyt enää 1698 varustamaan kelvollista ratsukkoa Viipurin läänin ratsuväkirykmentin everstiluutnantin komppaniaan ja joutui luopumaan rusthollista ja jättämään sen autioksi [1].

Lauri Laurinpoika Saaramaan kylästä otti Kymenkartanon kihlakunnan kruununvoudin 31/10 1698 antamalla sijoituskirjalla viljelykseen puolet Korjus Tuomaanpojan autiotilasta ja hankki Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1699 kihlakunnanoikeuden todistuksen tilan kunnosta ja uudelta asukkaalta vaadittujen takuumiesten sitoumuksista. Todistuksen perusteella Lauri sai Viipurin ja Savonlinnan läänin maaherran päätöksellä 8/2 1699 tilan kunnostusta varten kaksi verovapaata vuotta, niin että hän joutui maksamaan maaveroa vasta v:sta 1701 alkaen. V. 1698 tämän ratsuvarustusoikeutensa menettäneen entisen rusthollin veroluku alennettiin 1/3 kokoveroksi, 1/3 manttaaliksi ja 2 tilaksi, josta Lauri Laurinpojan talonpuolisko käsitti siis 1/6 kokoveroa, 1/6 manttaalia ja 1 tilan. Tämä talonpuolisko osoitettiin Viipurin läänin jalkaväkirykmentin viidennen kapteenin vapaataloksi (so. palkkatilaksi). Lauri siis maksoi maaveronsa v:sta 1701 alkaen mainitulle kapteenille.

Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjissä 1698 oli nimismies yhdessä lautamiehen kanssa määrätty erottamaan perinnönjaon kautta toisistaan veljekset Sipi ja Lauri Laurinpojat Saaramaalta, koskeivät nämä enää voineet pitempään tulla toimeen keskenään. Jaossa tuli lukea kummallekin omaksi yhtäläinen osuus heidän perintötalonsa irtaimesta ja kiinteästä omaisuudesta kuten myös heidän sisarelleen se, mitä vielä puuttui täydestä sisarosuudesta. Jaon tuli kumminkin tapahtua niin, että jakamattomasta pesästä ensin otetaan ulos se, mikä tarvittiin kaksien ratsuvarusteiden täydentämiseen ja kaiken taloa rasittavan toteensaatavan velan maksamiseen, mikä jätettiin Sipi Laurinpojan huoleksi, joka oli vanhempi veli ja tuli saamaan talon hallintaansa. Kysymyksessä oleva rustholli on Saaramaan maakirjatalo N:o 1, joka lähteissä esiintyy myöhemmin nimillä Rantala, Rantalainen ja Rantamies [2].

Hirvelän Korjus Tuomaanpojan entisen rusthollin vielä autiona olleen puoliskon otti viljelykseen kruununvoudin sijoituskirjalla 24/6 1699 Paavo Paavonpoika Turkian kylän (Ylä-)Turkian talosta. Hän hankki Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1699 kihlakunnanoikeuden todistuksen tilan kunnosta ja takuumiesten sitoumuksista ja sai sen perusteella maaherralta 22/6 1700 tilan kunnostusta varten kahden vuoden verovapauden. Paavo jätti kuitenkin talonpuoliskonsa autioksi jo 1706 ja palasi entiseen kotikyläänsä Turkialle [3].

Paavo Paavonpojan autioksi jättämän puoliskon Hirvelän kylän kruununtaloa N:o 3 otti 1710 viljelykseen talon toisen puoliskon isäntä Heikki Laurinpoika, Lauri Laurinpojan vanhin poika, yhdessä veljiensä Jooseppi ja Jaakko Laurinpoikien kanssa. Tästä lähin koko kruununtalo N:o 3 oli nähtävästi yhtenä viljelmänä yli Venäjän vallan vuosien (1712–21), kunnes Jooseppi Laurinpoika 22/10 1723 sopi kirjallisesti vanhemman veljensä Heikki Laurinpojan kanssa "Hirvelän kylän 1/3 veron jalkaväen vapaatalosta" siten, että Heikki vanhimpana veljenä saa kaksi osaa ja Jooseppi yhden osan niin rakennuksista kuin tiluksistakin ja että kumpikin osallistuu vastaavassa suhteessa talosta vaadittavien ulostekojen suorittamiseen niin veroissa kuin sotamiehen ylläpidossa ynnä muussa. Koska talo oli kruunun, sopimus alistettiin kruunun viranomaisten (viime kädessä maaherran) päätösvaltaan.

Ennen kuin Heikin ja Joosepin väliselle sopimukselle oli saatu maaherran vahvistusta, haki Jooseppi Laurinpoika Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1725 sopimuksen muuttamista siten, että kumpikin saisi puolet talosta. Perusteluna Jooseppi esitti, että koska talon toinen puolisko kuului tulevan osoitetuksi furiirin palkkaukseen, koituisi muunlaisesta kuin tasajaosta heille melkoista hämminkiä ja sekavuutta veronmaksussa. Heikki sitä vastoin vaati pysymistä alkuperäisessä sopimuksessa, mutta talon veronsaaja majuri Faber vastusti tätä jyrkästi ja oli yhtä mieltä Joosepin kanssa. Koska kyseisen 1/3-veron havaittiin vanhastaan koostuvan kahdesta tilasta ja niin muodoin kummallekin laskettaman 1/6 veroa, niin asianomaiset kruununpalvelijat määrättiin huolehtimaan siitä, että Jooseppi ja Heikki saavat kumpikin nauttia hyväkseen sanotusta 1/3-verosta puolen osansa rakennuksista, pellosta, niitystä ja muista omistuksista ilman että mainittu sopimus olisi kenenkään tiellä. Myöhemmät lähteet kertovat, että Jooseppi sai talosta Raussi-nimisen ja Heikki Korjala-nimisen puoliskon. Koko maakirjataloa N:o 3 kutsutaan lähteissä milloin Korjalaksi, milloin Raussiksi.

Nuorin veli Jaakko Laurinpoika asui yhdessä vanhimman veljen Heikki Laurinpojan talonpuoliskolla Korjalassa, mutta erosi talosta 1730-luvun lopulla, niin että Korjala jäi yksin Heikki Laurinpojan perillisille. Heikin pojista Jaakko ja Samuli Heikinpojat jäivät Korjalaan, ja Matti Heikinpoika siirtyi puuskaksi saman kylän Kuritun kruununrustholliin [4]. Jaakko Laurinpoika siirtyi lampuodiksi Viialan kylän Tynnilän ratsuväenkorpraalin puustelliin. Seudun tultua Venäjän valtaan 1742 ja puustellin silloisen haltijan lähdettyä pakosalle Jaakko Laurinpoika jäi paikoilleen ja tunnustettiin Tynnilän kruununtalon lailliseksi asukkaaksi, kruununtalolliseksi.

Sotatoimien lakattua 1742 venäläinen siviilihallinto toimitti Kymenkartanon käskynhaltijakunnassa verorevision, jonka Hallitseva senaatti vahvisti syyskuussa 1743. Revisiossa kokoverolta menevää veroa vähennettiin huomattavasti ja veroparseeleista muut kuin verovilja (puoliksi rukiita puoliksi ohria) voitiin lunastaa vanhoihin (1620-luvulla kiinnitettyihin) kruununarvoihin. Hirvelän kylän 1/3 kokoveron, 1/3 manttaalin ja 2 tilan veroisen kruununtalon N:o 3 vuotuiseen maakirjaveroon oli Ruotsin vallan aikana sisältynyt veroviljoja puolitoista tynnyriä, mikä nyt väheni kolmannestynnyrillä eli 1 tynnyriksi 5 kapaksi, ja muiden parseelien määriä vähennettiin 15 hopeataalarin 10 äyrin 14,8 penningin kruununarvosta 12 taalariin 8 äyriin 8,8 penninkiin. Ajankohdan verohinnoissa eli vuosittain vahvistettavissa, markkinahintoja myötäilevissä lunastushinnoissa laskien talon maakirjaveron hinta aleni Ruotsin vallan aikaisesta 29 taalarista 6 äyristä 19 penningistä hopearahaa 16 taalariin 29 äyriin 17 penninkiin, eli Venäjän rahassa 9 ruplasta 35 kopeekasta 5 ruplaan 42 kopeekkaan. Verohintaisiksi veroviljatynnyreiksi muutettuna Ruotsin vallan aikainen vero vastasi 7 tynnyriä 10 kappaa ja revision mukainen Venäjän vallan aikainen vero 4 tynnyriä 6 kappaa [5].

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1744 toimitetussa sotavahinkotutkimuksessa Hirvelän Samuli Heikinpoika Korjan ja Heikki Joosepinpoika Raussin talojen vakuutettiin kärsineen samanlaista vahinkoa kuin saman kylän Sakin talon, minkä vuoksi isännille esitettiin myönnettäväksi seitsemän verovapaata vuotta talojen kunnostusta varten. Tutkimuksen perusteella asianomainen kruunun viranomainen, Kymenkartanon provinssikanslia Lappeenrannassa myönsi Korjalle ja Raussille kummallekin kuusi vapaavuotta, niin että talot tulivat verolle vasta v:sta 1750 alkaen [6].

Jooseppi Laurinpojan kuoltua kesällä 1742 Raussin taloa asui isäntävainajan leski Piata Markuntytär yhdessä poikiensa Eerik ja Heikki Joosepinpoikien perheiden kanssa. Eerikin kuoltua 1743 hänen leskensä Kaarina Eskontytär meni seuraavana vuonna uusiin naimisiin Risto Matinpojan kanssa, joka tuli puuskaksi Raussille. Piata-leski hoiti yhteisen pesän isännyyttä, kunnes hän 24/8 1746 yhdessä Heikki-poikansa kanssa erosi Risto Matinpojan ja tämän vaimon Kaarina Eskontyttären ruokakunnasta. Sovittiin niin, että Piata ja Heikki saisivat Raussin talosta kaksi kolmannesta ja Risto ja Kaarina yhden kolmanneksen. Pesänositus ja pesäero osapuolten välillä toimitettiin 17/10 1746.

Samoihin aikoihin syksyllä 1746 Kaarina Eskontytär ryhtyi miehensä Risto Matinpojan kanssa tavoittelemaan koko Raussin taloa sillä perusteella, että Kaarinan edellisestä aviosta syntynyt poika Eerik Eerikinpoika (1738–51) oli vanhimmasta veljestä. Piata-anoppi koetti yhtä lailla Heikki-poikansa kanssa saada Kaarinan miehineen väistymään talosta. Kumpikin osapuoli tarjoitui lunastamaan talon kruunulta perinnöksi.

Riita Raussin kruununtalon hallintaoikeudesta oli lokakuussa 1746 vireillä Kymenkartanon provinssikansliassa Lappeenrannassa, ja nähtävästi valitusten vuoksi juttu siirtyi korkeampaan instanssiin, Viipurin kuvernementinkansliaan, joka ukaasillaan 11/3 1752 määräsi kihlakunnanoikeuden toimittamaan leski Piata Markuntyttären ja tämän entisen miniän Kaarina Eskontyttären läsnä ollessa tutkimuksen, olisiko Piata kykenevä pitämään taloa kunnossa ja suoritettavat suorittamaan nyt ja vastaisuudessa, kuten myös miniä Kaarina Eskontytär, jollei Piatalle voitaisi uskoa talon hallintaa.

Kuvernementinkanslian määräämä tutkimus toimitettiin Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1752. Kihlakunnanoikeus totesi, ettei ollut mitään epäilystä Piatan kyvystä pitää taloa kunnossa ja suorittaa verot, koska hänellä oli luonaan poikansa Heikki, joka 1/7 1746 oli saanut kirjallisen takuun silloiselta tuomiorovasti Fabian Gudseukselta, myöhemmältä kirkkoherralta Gustav Liliukselta, kauppias Martin Wikmannilta sekä talollisilta Esko Sakilta, Pekka Seppälältä ja Samuli Korjalta Hirvelästä ja Tuomas Seppälältä Liikkalasta, eikä sellaista epäilystä olisi niin muodoin myöskään ikääntyneen Piatan kuoleman jälkeen, jolleivät erityiset tapahtumat muuttaisi nykyistä asiaintilaa. Myöskään ei voitu epäillä, etteikö Kaarina Eskontyttärelle ja hänen miehelleen Ristolle voitaisi uskoa taloa, koska he nimismies Uskin ja lautamies Jaakko Kujalan vakuutuksen mukaan olivat nykyisin vakinaisesti asuvia ja vuoden 1688 kihlakunnanvoutiohjesäännön 10. §:n ja maakaaren 17. luvun 3. §:n nojalla talon tullessa perintöluontoiseksi veromaa säilyi vakuutena kolmen vuoden veroista.

Kuvernementinkanslian antama päätös hallintaoikeusriidassa ei ole tiedossani, mutta sen pääsisällön voi arvata siitä, että Risto Matinpoika lähti Raussilta yhdessä vaimonsa Kaarina Eskontyttären ja poikansa Matti Ristonpojan kanssa v:n 1753 alkuun mennessä ja asettui torppariksi Sippolan hovin Laulajan torppaan [7].

Raussin puolisko Hirvelän kylän maakirjataloa N:o 3 erotettiin myöhemmin omaksi maakirjatalokseen N:o 6.

[1] Seppo Sippu: Sippolan Sippu-suku. Genos 3/1988, sivut 104–116, erit. 111–112 (taulu 5) ja 116 (nootti 72). Kirsti Hellgren: Sippolan historia (1957), sivut 99–100.

[2] Vrt. Hellgren (1957), sivu 241.

[3] Arto Peltonen: Vehkalahden Turkiat. Elämää Pyhällön seudulla 1543–1917 (2000), sivu 61.

[4] Seppo Sippu: Sippolan Kurittu-suku. Genos 4/1990, sivut 121–132, erit. sivu 126, taulu 4.

[5] Vrt. Veli Häkkinen ja Seppo Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000), sivut 66–71.

[6] Vrt. Häkkinen ja Sippu (2000), sivu 71.

[7] Tuija Nikunen: Maria Eerikintytär Tapolan suku (2007), sivut 13–14 (taulu 1).

Seppo Sippu

Kirjoitus on ilmestynyt samalla otsikolla Yahoo!'n Kymenlaakso-ryhmässä 21/4 2010. The article appeared with the same title on the Kymenlaakso group at Yahoo! on 21 April 2010.

Lauri Laurinpoika Saaramaalta anoo todistusta Hirvelästä viljelykseen ottamansa autiotilan kunnosta

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 26–27/1 1699 Lauri Laurinpoika Saaramaalta (Lars Laarsson ifrån Sarenma) esitti oikeudessa kruununvoudin sijoituskirjan (Crono Beefallningzmans Jnrymbningz skrifft) viime lokakuun 31:nnelta, jolla hänelle on jätetty vastaanotettavaksi se Hirvelän kylässä sijaitseva talo, jota Korjus Tuomaanpoika oli hallinnut ratsupalvelua vastaan (Gorius Thomasson Vnder Rustiänst innehafft), mutta joka hänen oli täytynyt hylätä suuren köyhyytensä vuoksi ja koska hänen miehenapunsa oli hänestä eronnut, ja joka tila on ratsuvarustusoikeutensa menettänyt rustholli (ett Casserat Rusthåld), ollen tällä otetulla asukkaalla aikomuksena anoa, että saisi ottaa siitä ainoastaan 1/4 veroa [sic], koska tämä tila muuten on [—] veroa, joka käy yhdelle asukkaalle liian vaikeaksi hoitaa; mikä alistetaan korkeanvapaasukuisen hra paronin ja maaherran päätösvaltaan.

Mitä tulee tämän tilan kuntoon, niin viljelyksiin kuin rakennuksiin, niin kertoo kruununnimismies Samuli Mikonpoika lautakunnan kanssa, että vielä käyttö- ja korjauskelpoisia rakennuksia on ainoastaan vanha tupa ja uusi saunapirtti (baad Pörte), muut on katsastettu eivätkä ole minkään arvoisia; pelloista on edellisellä asukkaalla ollut viljelyksessä vain joitakin sarkoja, nekin lannan puutteesta laihtuneet; loppuosa, jota on enemmän kuin puolet, on tyystin nurmettunut; ojien ja aitojen sanotaan niin ikään olevan täysin rappiolla, niin kuin myös heinämaiden jonkin verran metsittyneen; tämän tilan ulkotilukset ovat kylän yhteisiä ja koostuvat kohtalaisen hyvästä laidunmaasta, vähäisestä kaskimaasta, jokseenkin hyvästä mutta etäisestä hirsi- ja tervametsästä, kuten myös polttopuun ja aidaksen saannista. Enempiä sivuetuuksia (apertinentier) ei sieltä kertoman mukaan löydy. Asetti tämä asukas niin muodoin puolestaan takuuseen jäljessä kirjoitetut, joiden lain mukaan pitää vastata hallintakaudesta (giffto Stemman) ja jotka ovat Juho Juhonpoika Saaramaalta ja lautamies Tuomas Jaakonpoika Liikkalasta, jotka lautakunta katsoi täysivaraisiksi.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjät 26–27/1 1699, KA Kymenkartano ja Lappee 1699 KO a 15 (ii 18): 265267. — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautus:

  • Talon veroluku ei asianomaisilla tuolloin ollut tiedossa: se oli 1/3 veroa, josta Lauri Laurinpoika otti viljelykseen ainoastaan puolet eli 1/6 veroa. Tilaluvuksi kummallekin puoliskolle merkittiin 1, joten koko talon N:o 3 verolukuna oli 1/3 kokoveroa, 1/3 manttaalia ja 2 tilaa.

Paavo Paavonpoika Turkialta anoo todistusta Hirvelästä viljelykseen ottamansa autiotilan kunnosta

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 30–31/10 1699 Paavo Paavonpojalla Turkialta (Påhl Påhlsson if[rå]n Turckia) on esittää kruununvoudin sijoituskirja (crono Beefall[ningzma]ns Jnrymbningz skrifft) viime kesäkuun 24. päivältä, jolla hänelle on jätetty viljelykseen otettavaksi 1/6 veroa Korjus Tuomaanpojan tilasta Hirvelässä (1/6 Skatt, af Gorius Thomassons hem[ma]n i Hirfwilä), joka vuonna 1698 on autioitunut, sitten kun edellinen asukas oli suuressa köyhyydessään kuollut vaimonsa ja lastensa kanssa nälkään. Jonka tilan kunnosta kruununnimismies Samuli Mikonpoika yhdessä lautakunnan kanssa todisti, että mitä rakennuksiin tulee, niin on siellä kaikkiaan seuraavat rakennukset, jotka vielä ovat kelvollisia ja joita vielä jonkin aikaa voidaan käyttää, nimittäin: uusi pieni tupa, äskettäin pystytetty saunapirtti, vanha talli ja vanha navetta. Mutta koska tämä tila on jaettu kahden asukkaan kesken, niin tulee tämän osaksi ainoastaan puolet yllä mainituista rakennuksista. Mutta ne muut tarpeelliset rakennukset, joita tilalta vaaditaan, pitää tämän otetun asukkaan itse rakennuttaa ja pystyttää. Pelto on nyt kolmatta vuotta ollut nurmella ja kylvämättä, lukuun ottamatta noin yhtä tynnyrinalaa maata, joka sotamiehellä on ollut viljelyksessä siitä mitä hänelle kuuluu; peltoa ympäröivät aidat ovat enimmäkseen rappiolla ja kelvottomia, kuten myös ojat umpeutuneet; niityt ovat kylän kanssa yhteisiä eivätkä suuresti metsittyneet, kohtalaisen hyvä laidunmaa, hyvin etäiset hirret, hyvä polttopuun ja aidasten saanti; kaskimaa jokseenkin vähäinen; kylän kanssa yhteinen myllynpaikka; enempiä nautittavia sivuetuuksia ei sieltä löydy. Takuumiehet, jotka tämä otettu asukas asetti puolestaan lain mukaan vastaamaan hallintakaudesta, ovat sen mukaan kuin sijoituksessa on määrätty, nimittäin Niilo Pärtynpoika Turkialta ja Matti Eskonpoika Kelkka Enäjärveltä (Matts Eskellsson Kielcka if[rån]n Enäjerf[w]i), joita lautakunta piti täysivaraisina.

Lähteitä:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjät 30–31/10 1699, KA Kymenkartano ja Lappee 1699 KO a 15 (ii 18): 396397. — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.
  • Arto Peltonen: Vehkalahden Turkiat. Elämää Pyhällön seudulla 1543–1917 (2000), sivu 61.

Huomautuksia:

  • Paavo Paavonpoika oli kotoisin Turkian (Ylä-)Turkian talosta.
  • Paavo Paavonpoika jätti talonpuoliskonsa autioksi jo 1706 ja palasi entiseen kotikyläänsä Turkialle.
  • Paavo Paavonpojan autioksi jättämän talonpuoliskon otti 1710 viljelykseen talon toisen puoliskon isäntä Heikki Laurinpoika (Lauri Laurinpojan poika).

Jooseppi Laurinpoika Hirvelästä vs. vanhempi veljensä Heikki Laurinpoika

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä 18/10 1725 alkaneisiin syyskäräjiin tuli saapuville talollinen Jooseppi Laurinpoika Hirvelän kylästä Vehkalahden pitäjää (Bonden Joseph Larsson ifrån Hirfwelä by i Weckelax S[och]n) ja kertoi, että hän oli tosin 22/10 1723 kruununvoudin, hyvinuskotun Johan Kyreenin ja liikkalalaisten talollisten Martti Martinpojan ja Juho Ristonpojan läsnäollessa tehnyt vanhemman veljensä Heikki Laurinpojan kanssa (med des äldre broder Hindrich Larsson) kirjallisesti sellaisen sovinnon koskien Hirvelässä sijaitsevaa 1/3 veron ja 2 tilan jalkaväen vapaataloa (angående et infant[erie] frij hemman à 1/3 skatt och 2:ne hemman tahl i Hirfwälä), että Heikki vanhempana veljenä nauttisi kaksi osaa ja Jooseppi yhden osan niin rakennuksista kuin tiluksistakin, minkä johdosta Heikin ja Joosepin piti samassa suhteessa (proportionaliter) maksaa talosta vaaditut ulosteot, niin veroissa kuin sotamiehen varustamisessa ynnä muussa, minkä sovinnon havaittiin seuraavana 23:ntena päivänä näytetyn kihlakunnanoikeuden edessä. Mutta kun Jooseppi katsoo, että tämä tulisi aiheuttamaan heidän välilleen varsin suurta hämminkiä ja sekavuutta sitten kun puolet kyseisestä talosta eli 1/6 osa [veroa] tulisi osoitettavaksi furiirin palkkaukseen, arvellen, ettei solmittu sovinto voisi kestää voimassa, minkä vuoksi Jooseppi anoi, että he kumpikin saisivat nauttia 1/6 osan [veroa] eli kumpikin [kokonaisen] tilalukunsa. Ja vaikka Heikki Laurinpoika vaatii tulla pysytetyksi solmitussa sovinnossa ja sen mukaisesti viljellä kahta kolmannesta tästä 1/3 verosta ja siitä ulosteot suorittaa, niin kumminkin koskei Heikki kykene näyttämään, että samaisen sovinnon olisivat korkeat viranomaiset vahvistaneet ja hyväksyneet, mihin vielä tulee, että veronsaaja, herra majuri Faber on sitä vastaan jyrkästi protesteerannut ja yhtynyt Joosepin vaatimukseen, niin sen vuoksi ja koska havaittiin, että tämä 1/3 vero vanhastaan koostuu kahdesta tilasta ja niin muodoin 1/6 veroa lasketaan kummallekin, niin sen tähden taitavat asianomaiset kruununpalvelijat huolehtia siitä, että Jooseppi ja Heikki saavat nauttia hyväkseen useinmainitusta 1/3 verosta kumpikin puoliskonsa rakennuksista, pellosta, niitystä ja muista omistuksista ja olla sitä vastaan samassa suhteessa vastuullisia ulosteoista, ilman että Heikki Laurinpojan perustukseksi vetämä sovinto olisi kummankaan osapuolen tiellä.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä 18/10 1725 alkaneet syyskäräjät, KA Kymenkartano ja Lappee 1725 KO a 31 (ii 34): 543–544. — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautus:

  • Kysymyksessä on Korjalan ja Raussin talo.

Eerik Joosepinpoika Raussin leski Kaarina Eskontytär vs. edesmenneen miehensä veli Heikki Joosepinpoika Raussi

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 8–11/10 1746 leski Kaarina Eskontytär Hirvelästä (Enkan Carin Eskelsdotter ifrån Hirfwelä) ajoi kannetta edesmenneen miehensä veljeä Heikki Joosepinpoikaa vastaan Hirvelän Raussilta (sin afl: Mans broder Henric Josephsson if: Rausi i Hirfwelä).

Kantaja esitti, että vaikka hänen edesmennyt miehensä Eerik Joosepinpoika (hennes afledne man Eric Josephsson), joka kuoli kesällä 1743, oli ollut vanhin veli ja jättänyt jälkeensä yhden pojan, yhdeksännellä vuodella olevan Eerikin, haluaa vastaaja kuitenkin nyt pakottaa hänet poikineen talosta, sitten kun hän pian edellisen miehensä kuoltua oli talon säilyttämiseksi astunut toiseen avioon Risto Matinpojan (Krister Mattsson) kanssa. Kantaja anoo sen vuoksi saada pidättää talon pojalleen, koska hän arvelee pojan olevan siihen oikeuttettu sen vuoksi että hänen isänsä oli vanhin veli ja talon hallinta siten hänen seudun tavan mukaan.

Vastaaja selitti, että hän sitäkin vähemmän katsoo olevansa velvollinen jättämään talon veljensä pojalle, lapselle, koska hänen vanhempi veljensä ei koskaan ollut yksin asukas talossa vaan heidän isänsä Jooseppi Laurinpoika (theras Fader Joseph Larsson) kesään 1742 asti, jolloin hän kuoli, minkä jälkeen Heikki oli alkanut vanhemman veljensä kanssa yhteisessä pesässä vedättää jonkin verran tukkeja tupaa varten sodassa poltetun talon kuntoon panemiseksi, mutta Eerik kuoli 1743, mistä ajankohdasta lähtien hän Heikki äitinsä, vielä elävän Piata Markuntyttären ja Kaarina-lesken ja tämän miehen kanssa ovat asuneet tähän asti yhteisessä pesässä ja sille rakentaneet, mihin, hän sanoo, ei ollut tarvinnut Kaarinan miehen apua, ja koska hänen edesmennyt veljensä ei ollut koskaan ollut talon hallintaoikeuden haltija, vaan isän kuoltua heidän äitinsä yhdessä kummankin veljen kanssa, sekä Eerik-veljen kuoltua hän Heikki äitinsä kanssa, minkä lisäksi, sanoo Heikki, hänellä on herra maakomissaarin sijoitus taloon; sen vuoksi arvelee hän olevansa nyt lähemmin oikeutettu pitämään talon kuin hänen veljensä poika, lapsi, jonka isä ei koskaan ollut talon omistaja.

Kaarina-leski vaati Heikkiä näyttämään imissionsa, mutta Heikki sanoi, ettei hänellä ole sitä mukanaan; sen sijaan Heikki näytti maakomissaari Norringin antaman todistuksen 25:nneltä viime syyskuuta, jonka mukaan Raussin talon asia (Rausi Hemmans sak) oli vireillä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa hyväarvoisessa käskynhaltijankansliassa [so. Kymenkartanon provinssikansliassa Lappeenrannassa].

Heikin äiti Piata Markuntytär väitti, että hänen miehensä Joosepin kuoltua lankesi hallintaoikeus hänelle maakaaren 16. luvun 2. §:n nojalla, mistä hän ei vielä ole luopunut, ja vaatii sen vuoksi, ettei häntäkään vielä saa sulkea siitä, sekä haluaa, että hänen poikansa Heikki saisi hänen jälkeensä pitää talon.

Kaarina-leski lausui haluavansa lunastaa talon perinnöksi kruunulta, mihin Heikkikin tarjoutui ja arveli olevansa siihen asukkaana lähinnä oikeutettu.

Sitten esitettiin näille riitapuolille, eivätkö he jakaisi taloa puoliksi kummallekin, mutta Heikki sanoi, ettei voi tilusten vähäisyyden vuoksi suostua jakoon.

Koska tässä havaittiin Raussin talon olevan kruunun ja koska asia on jo vireillä Keisarillisen Majesteetin hyväarvoisessa käskynhaltijankansliassa, niin sen vuoksi ohjattiin osapuolet asioineen sinne oikeudenkäymisen kaaren 10. luvun 16. §:n nojalla. Oikeus ei voi lausua asiassa yhtään enempää kuin että jos talo jaettaisiin kahden kesken, niin sen kautta tulisi tilusten pelloksi ja niityksi kelpaava maa niin paljon enemmän viljelyksi ja niin molemmat saisivat toimeentulonsa, muutoin mitä tulee tarjottuun perinnöksiostoon on molempien ensin ilmoittauduttava hyvinmainittuun kansliaan ja anoa sen valmistelua asiassa.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjät 8–11/10 1746, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1746 n:o 3: 145v–146v (konseptipöytäkirja); Oikeuskollegion akti n:o 333: 1290–1293 (renovoitu pöytäkirja). — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Perunkirjoitus Jooseppi Laurinpoika Raussin jälkeen

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vuonna 1746 lokakuun 17:ntenä toimitettiin perunkirjoitus ja jako heinäkuussa 1742 edesmenneen talollisen Jooseppi Laurinpojan jälkeen Raussin talossa Hirvelän kylässä, joka on jättänyt jälkeensä lesken Piata Markuntyttären ja lapset, vanhimman pojan Eerikin, joka kuoli heinäkuussa 1743 mutta jolta jäi leski Kaarina Eskontytär ja poika Eerik yhdeksännellä vuodellaan, vielä toisen pojan Heikki Joosepinpojan sekä tyttären Marian naimisissa Liikkalan Jaakko Sipinpojan kanssa, kaikki läsnäolevia, samoin kuin Eerikin pojan Eerikin holhooja Samuli Heikinpoika, Jooseppi-vainajan veljenpoika Hirvelän kylästä ja Korjan talosta. Ja kun perilliset sittemmin isän kuoleman jälkeen ovat antaneet pesän olla jakamatta viime elokuun 24:nteen asti, jolloin Heikki oli erkautunut eri ruokakuntaansa äitinsä kanssa, niin sen vuoksi perintökaaren 11. luvun 1. §:n mukaisesti tulee pesä ylöskirjoitettavaksi sellaisena kuin se nyt on, ja ilmoittivat omaisuuden nyt äiti Piata, poika Heikki ja Eerik-pojan leski Kaarina, joka on toisessa aviossa Risto Matinpojan kanssa, sitten kun heitä oli valansa päälle kehotettu totuudenmukaisuuteen, ja ilmoitettiin seuraavaa, nimittäin:

Rahoja kuparirahana 200 taalaria, Heikin huostassa vielä 60. — Yhteensä 260 taalaria kuparirahaa.

Hopeaa ei yhtään.

Kuparia: Pieni kuparikattila 9 naulaa. Samoin pienempi 5 naulaa. Vielä pienempi 4 1/2 naulaa. Yhteensä 18 1/2 naulaa à 1 taalari 16 äyriä eli kaikkiaan 27 taalaria 24 äyriä kuparirahaa.

Vaatekappaleita ei ole, vaan on itse kullakin ollut oma vaatteiden hoito erikseen.

Rautakaluja: Vanha pata, 8 kannunmitan, 3 taalaria. Viisi kpl kirveitä à 1 taalari, yhteensä 5 taalaria. Kolme kpl rautalapioita à 1 taalari, yhteensä 3 taalaria. Viisi kpl viikatteita à 1 taalari, yhteensä 5 taalaria. Viisi kpl sirppejä à 9 äyriä, yhteensä 1 taalari 13 äyriä. Silityshöylä, 1 taalari. Härkähöylä, 24 äyriä. Taltta, 6 äyriä. Jalasanturanäveri, 16 äyriä. Pieni saha, 24 äyriä. Neljä kpl auroja à 3 taalaria, yhteensä 12 taalaria. Piilukirves, 2 taalaria. Vasara ja hohtimet, 1 taalari. Tongit, 16 äyriä. Kaksi vesuria à 9 äyriä, yhteensä 18 äyriä. Kaalikirves, 16 äyriä. Tahko, jossa rautainen veivi, 4 taalaria. Kaksi kpl karjankelloja à 24 äyriä, yhteensä 1 taalari 16 äyriä. Kaksi kpl samoja huonompia à 16 äyriä, yhteensä 1 taalari. Kaksi kpl musketteja, vanhoja ja ruosteisia, à 2 taalaria, yhteensä 4 taalaria. Pieni olkikirves, 8 äyriä. — Rautakalut yhteensä 47 taalaria 29 äyriä kuparirahaa.

Talouskaluja: Kirstu, heloitettu ja lukollinen, 10 taalaria. Samoin vanha, 1 taalari 16 äyriä. Prykirosti (maltaanalus), 2 taalaria 16 äyriä. Kärrypari, 4 taalaria. — Talouskalut yhteensä 18 taalaria kuparirahaa.

Kirjoja: Virsikirja, 4 taalaria. Samoin huonompi, 2 taalaria. ''Sielun aarre''-niminen (En Siäleskatt kallad) [varmaankin Christian Scriverin postillan ''Seelen-Schatz'' jonkin osan suomennos], 2 taalaria 8 äyriä. — Kirjat yhteensä 8 taalaria 8 äyriä kuparirahaa.

Viljaa: Syksyllä korjattua. Rukiista on ainoastaan syksyllä puitu 3 tynnyriä. Ja koska silloin kun isä kuoli 1742 on säästynyt viholliselta 8 tynnyriä rukiita, niin sen tähden pannaan ne kirjoihin à 14 taalaria kuparirahaa. — Vilja yhteensä 112 taalaria kuparirahaa.

Hevosia ja karjaa: Punainen ruuna, vanha, 56 taalaria. Samoin huonompi, 46 taalaria. Viisi kpl lehmiä à 18 taalaria, yhteensä 90 taalaria. Yksi kpl härkämulleja à 16 taalaria. Viisi kpl vasikoita, toisella vuodella, á 10 taalaria, yhteensä 50 taalaria. Neljä kpl vuoden vanhoja vasikoita à puolitoista taalaria, yhteensä 6 taalaria. Kolme menneen talven porsasta à 2 taalaria, yhteensä 6 taalaria. — Hevoset ja karja yhteensä 270 taalaria kuparirahaa.

Maria-tyttären myötäjäiset: Lehmä, 18 taalaria. Tynnyri ohria, 12 taalaria. — Myötäjäiset yhteensä 30 taalaria kuparirahaa.

Pesän omaisuus yhteensä 773 taalaria 29 äyriä kuparirahaa.

Lyhennys: Palkkio perunkirjoituksesta ja jaosta, 15 taalaria. Herra postitarkastajalle vieraana miehenä, 6 taalaria. Köyhäin 1/8-prosentti, 1 taalari. — Lyhennys yhteensä 22 taalaria kuparirahaa.

Jäännös jaettavaksi, 751 taalaria 29 äyriä kuparirahaa.

Jako: Äidin naimaosa 1/3 osa, 250 taalaria 20 äyriä; huomenlahja à 20:s penninki lopuista, 25 taalaria 2 äyriä. Lasten isänperintö: poika Eerik eli tämän leski ja poika, 190 taalaria 16 äyriä; poika Heikki, 190 taalaria 15 äyriä; tytär Maria, 94 taalaria 8 äyriä. — Yhteensä 751 taalaria 29 äyriä kuparirahaa.

Mitä muutoin tulee tänä syksynä lankeavaan vuodentuloon, ei tyttärellä voi olla siitä mitään osaa, koska hän on kauan ennen isän kuolemaa naitu pois, vaan tulee se niin jaettavaksi, että sitten kun isän kuollessa olleet 8 tynnyriä on puitu, ottaa äiti niistä 2 tynnyriä 20 kappaa, edesmenneen Eerikin periliset 2 tynnyriä 4 kappaa, Heikki 2 tynnyriä 4 kappaa ja tytär Maria 1 tynnyrin 2 kappaa. Kaikki loppu jaetaan niin, että äiti ottaa 1/3 ja Eerikin periliset 1/3 ja Heikki 1/3 osan, sekä pellon että kaskimaiden kasvusta, koskapa he niin perintöön kuin myös yhteiseen työhön ja huusholliin nähden omistavat siitä yhtäläisen osan.

Lähde:

  • Vehkalahden perukirjoja ja perinnönjakoja, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1742–97 n:o 176: 41–42v, mf ES 2765.

Ajankohdan rahayksiköitä:

  • 1 taalari kuparirahaa = 32 äyriä kuparirahaa.
  • 1 taalari hopearahaa = 32 äyriä hopearahaa = 3 taalaria kuparirahaa.
  • 1 rupla (hopeaa) = 100 kopeekkaa = 100 äyriä hopearahaa = 3 taalaria 4 äyriä hopearahaa.

Raussin kruununtalon asukkaat aikovat lunastaa talonsa kruunulta perinnöksi

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä 11/3 1747 alkaneissa talvikäräjissä julkiluettiin kuninkaallisen v:n 1723 perinnöksiostoasetuksen johdosta läsnäolevalle käräjärahvaalle perinnöksiostoarviointikirja (Skatte wärderings bref), jonka herra maakomissaari Eric Engelbrecht Norring on 4. marraskuuta 1746 toimittanut useiden asianomaisten läsnäollessa Raussin kruununtalosta Vehkalahden pitäjän Hirvelän kylässä (uppå Rausi Krono Hemman i Weckelax Sokn och Hirfwelä by), jolloin siihen ei ollut kenelläkään mitään muistutettavaa. Mikä sen vuoksi todistetaan asianmukaisella allekirjoituksella ja keisarillisella sinetillä sekä omalla sinetillä.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjät 11–17/3 1747, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1747 n:o 4: 27v–28 (konseptipöytäkirja); Oikeuskollegion akti n:o 330: 411 (renovoitu pöytäkirja). — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautus:

  • Jostain syystä perinnöksiosto ei kuitenkaan tuolloin toteutunut.

Heikki Joosepinpoika Raussi vs. Kaarina Eskontytär

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä 3/10 1749 alkaneissa syyskäräjissä talollinen Heikki Joosepinpoika Raussi Hirvelästä ajoi kannetta saman kylän Kaarina Eskontytärtä vastaan. Kantaja esitti, että hän riitelee Kaarinan miehen Risto Matinpojan kanssa talosta, jonka hän haluaa lunastaa perinnöksi, ja Risto samoin. Kumminkin koska hänellä on ennen ollut 2/3 osaa ja Kaarinalla miehensä kanssa 1/3 osa talosta, ei hän ole halunnut sulkea heitä pois samaiselta osalta, mutta valittaa, ettei Risto ole kolmeen vuoteen työskennellyt peltoviljelyksen eteen, ei yhdessä eikä toisessa, mutta on kumminkin ottanut kolmasosansa, hän ei ole myöskään mennyt kyyteihin, mistä Heikki nyt haluaa korvauksensa, esittäen Esko Sakin, Pekka Sepän, Samuli Korjuksen ja Matti Kuritun todistuskirjelmän, joka on sen sisältöinen, että Risto ei syksyllä 1748 ollut tehnyt mitään työtä pellon kylvämisessä tai lannoittamisessa, vaikka hän oli ennen pitänyt kolmanneksen viljasta ja oli silloin ollut aikeissa kylvää kevätviljaa, vaikka Heikki oli yksin tehnyt kaiken viljelyskelpoisen.

Kaarinan mies Risto ei nyt ollut saapuvilla, vaan Kaarina, joka sanoi olevansa haastettu ja ettei hänen miehensä halua antautua sellaisiin riitoihin, myöntää muutoin, ettei hänen miehensä ollut kesällä 1748 työskennellyt rukiinkylvössä, yhdessä tahi toisessa, kumminkin syksyllä oli hän kyntänyt jonkin verran kevätkylvöä varten ja sitten keväällä kylvänyt suunnilleen kolmasosan, oli myöskin lannoittanut maata, ja mennyt kyyteihin; antoi myös tiedoksi, että Samuli Korju ja Matti Kurittu ovat Heikin serkkuja (syskone barn) [ja siten jääviä todistamaan].

Mutta koska juttua ei voida ottaa ratkaistavaksi, koska saapuville ei ollut tullut Risto Matinpoika, joka on Kaarinan mies ja jonka naimakaaren 9. luvun 1. §:n nojalla tulee kantaa ja vastata vaimonsa puolesta, niin sen tähden lykätään juttu seuraaviin käräjiin; sillä välin on Heikki Raussin jätettävä Ristolle 1/6 osa pellon syyslaihosta, kumminkin pitää jutun ratkaisuun asti Riston nauttia 1/3 osa talosta kuten ennenkin ja sen mukaisesti tehdä työtä; sekä koska Kaarina on ottanut puhevallan miehensä edestä, vetää hän siitä oikeudenkäymisenkaaren 15. luvun 16. §:n nojalla sakkoa kolme taalaria hopearahaa.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjät 3–9/10 1749, KA Oikeuskollegion akti n:o 548: 1449–1450. — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautus:

  • Samuli Heikinpoika Korjalan veli Matti Heikinpoika oli nainut Kuritun rusthollarin Jaakko Tuomaanpojan lesken ja mennyt puuskaksi Kuritun rustholliin, ks. Seppo Sippu: Sippolan Kurittu-suku, Genos. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja 61:4 (1990), sivu 126. Veljesten isä Heikki Laurinpoika Korjala oli Heikki Joosepinpoika Raussin setä.

Kuvernementinkanslian 11/3 1752 määräämä tutkimus Raussin talon hallintariidassa

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä maaliskuussa 1752 talollinen Heikki Joosepinpoika Raussi Hirvelästä (Bonden Henric Josephsson Rausi ifrån Hirfwelä) tuli istuvan oikeuden eteen näyttäen arvoisan käskynhaltijankanslian [so. Lappeenrannassa sijaitsevan Kymenkartanon provinssikanslian] maakomissaarille antaman, 18. maalis- eli tätä kuuta päivätyn sen sisältöisen avoimen määräyksen, että hänen piti edesauttaa korkea-arvoisan Viipurin kuvernementinkanslian ukaasillaan saman kuun 11:nneltä vaatima tutkimus tapahtuvaksi hänen toimestaan leski Piata Markuntyttären ja tämän entisen miniän Kaarina Eskontyttären läsnä ollessa. Korkeastimainittu kuvernementinkanslian ukaasi sisältää, että piti tutkia, olisiko leski Piata Markuntytär kykenevä pitämään taloa kunnossa ja suoritettavat suorittamaan nyt ja vastaisuudessa, kuten myös miniä Kaarina Eskontytär, jollei hänelle [Piatalle] voitaisi uskoa tämän talon hallintaa, vaan sen täytyy langeta pojille, niin kuin jo isän elinaikana on tapahtunut, että vanhempi poika kuuluu hoitaneen taloa isän raihnaisuuden takia ja kuuluu laittaneen sen kuntoon. Nyt anoi Heikki, että tämä oikeus tutkisi asian.

Tulivat saapuville myöskin hänen äitinsä Piata Markuntytär sekä [tämän] entinen miniä Kaarina Eskontytär.

Kihlakunnanoikeus koki sen vuoksi selostaa ensiksi asian laidan, ja on se:

Että ennen on talollinen Jooseppi Laurinpoika (Joseph Larsson) yksin asunut Raussin taloa vanhemman veljensä Heikin ja nuoremman veljensä Jaakon kanssa, jotka sitten tekivät välillään sellaisen jaon, että Jooseppi piti Raussin talon yksin, vanhempi veli Heikki otti Raussin kanssa yhteenpannun Korjalan (Kårjala) talon sekä kuoli syksyllä 1751, ja hänen lapsensa hallitsevat Korjalaa vielä, nuorin veli Jaakko otti vastaan talon Viialasta. Jooseppi piti isännyyttä niin kauan kuin eli, ja vaikka hänet pari vuotta ennen viime sotaa jätettiin pois henkikirjasta, niin myöntää kumminkin kuninkaallinen päätös rahvaan yleisiin valituksiin vuodelta 1734 §:ssä 50 vanhoille vanhemmille oikeuden kaikesta huolimatta pysyä isäntänä ja isännyydessä. Tämä Jooseppi kuoli 1742 heinäkuussa ja jätti jälkeensä vielä elävän lesken Piata Markuntyttären, pojat Eerikin ja Heikin, sitten piti äiti Piata isännyyttä, ja Eerik kuoli 1743 heinäkuussa. Sinä aikana kun Eerik eli isän jälkeen, on äidin isännyydessä yhteistyössä talkoilla ja muuten omin vedoin ajettu paikalle tukit ja veistetty hirsiä tuvan jalustaan, läävään ja vähän kahteen muuhunkin rakennukseen, mutta mikään ei tullut valmiiksi ennen kuin vasta Eerikin kuoltua. Sodan palon jälkeen taloon jäi vanha riihi, aitta, lato ja ruumenkoppi. Kesäkuussa 1744 meni Eerikin leski Kaarina Eskontytär avioon Risto Matinpojan kanssa, äiti Piata hoiti isännyyttä ja hänellä oli kanssaan pesässä poikansa Heikki, hänen vaimonsa ja lapsensa, sekä miniä Kaarina miehensä Riston sekä ensi aviosta syntyneen poikansa Eerik Eerikinpojan kanssa, joka poika Kaarinan tunnustuksen mukaan kuoli 1751 joulukuun 29. päivän vastaisena yönä eikä hänellä ollut enempiä sisaruksia. Elokuun 24:ntenä 1746 erosi äiti Piata Heikki-poikansa kanssa Riston ja tämän vaimon Kaarina Eskontyttären ruokakunnasta ja sopivat niin, että Risto ja Kaarina saivat talosta kolmasosan, mitä osaa he ovatkin aina tähän asti nauttineet; pesänositus ja pesäero toimitettiin sitten heidän välillään 17. lokakuuta 1746. Samana vuonna ryhtyi Kaarina Eskontytär myöhemmän miehensä kanssa tavoittelemaan koko taloa sillä perusteella, että Kaarinin poika edellisestä aviosta, nyttemmin kuollut Eerik Eerikinpoika oli vanhimmasta veljestä, ja anoppi Piata koetti yhtä lailla saada Kaarinin pois, sekä tarjoutui lunastamaan talon perinnöksi, minkä korkeasti asianomaisessa paikassa [so. kuvernementinkansliassa] säilytettävä akti osoittaa. Vuoteen 1746 asti tehtiin talon töitä äidin isännyydessä yhteisesti, mutta eron tapahduttua on kukin työskennellyt itselleen, minkä kumpikin osapuoli hyödyllisimmäksi havaitsi.

Kaiken tämän tunnusti Piata poikansa Heikin kanssa ja entinen miniä Kaarina. Mitä nyt tulee siihen,

1:ksi voitaisiinko Piata Markuntyttärelle uskoa koko Raussin talo, niin että hän voisi sen pitää kunnossa ja verot suorittaa, niin siitä ei ole mitään epäilystä, koska hänellä on luonaan poikansa Heikki, joka 1. heinäkuuta 1746 on saanut kirjallisen takuun herra tuomiorovasti Gudseukselta, nykyiseltä kirkkoherralta Gustav Liliukselta, kauppias Martin Wikmannilta sekä talollisilta Esko Sakilta, Pekka Seppälältä ja Samuli Korjalta Hirvelästä ja Tuomas Seppälältä Liikkalasta, eikä sellaista epäilystä ole niin muodoin myöskään ikääntyneen Piatan kuoleman jälkeen, jolleivät erityiset tapahtumat muuta nykyistä asiantilaa.

2:ksi Myöskään ei voida epäillä, ettei Kaarina Eskontyttärelle ja hänen miehelleen Ristolle voitaisi uskoa taloa, koska he nimismies Uskin ja lautamies Jaakko Kujalan vakuutuksen mukaan ovat nykyisin vakinaisesti asuvia ja vuoden 1688 kihlakunnanvoutiohjesäännön 10. §:n ja maakaaren 17. luvun 3. §:n nojalla talon tullessa perintöluontoiseksi veromaa säilyy vakuutena kolmen vuoden veroista.

3:ksi Mitä tulee siihen, laittoiko Kaarina Eskontyttären entinen mies Eerik talon kuntoon viime sodan jälkeen, niin on edellä kirjatusta kertomuksesta havaittavissa, ettei hän elänyt pitempään kuin yhden vuoden isän jälkeen ja kuoli 1743 heinäkuussa, sekä että äiti hoiti isännyyttä ja työ tehtiin hänen alaisuudessaan yhteisesti aina elokuuhun 1746 asti.

4:ksi Piata Markuntytär tarjoutuu maksamaan saman kuin Kaarina Eskontytär, siinä tapauksessa että häneltä, oikeana asukkaana, otettaisiin pois se etu, jonka Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on päätöksessään rahvaan valituksiin vuodelta 1741 §:ssä 30 suonut muille asukkaille, nimittäin saada perintöoikeus kolmen vuoden veroista, varsinkin kun hänen, nimittäin Piatan, vanhemman pojan Eerikin jälkeen ei nyt elä yhtään lasta sitten kun hänen poikansa Eerik kuoli 29. joulukuuta 1751, haluaa kumminkin alistaa rahat korkeiden viranomaisten hyväksyntään.

Enempää ei jutussa ollut tutkittavaa.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjät 16–20/3 1752, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1752 n:o 8: 74–77 (konseptipöytäkirja); Oikeuskollegion akti n:o 600: 750–756 (renovoitu pöytäkirja). — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Yhtiökontrahti 1753

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Vehkalahden ja osan Kymiä 8/3 1753 alkaneissa talvikäräjissä tuli oikeuden eteen talollinen Heikki Joosepinpoika Raussi Hirvelästä kertoen päättäneensä ja sopineensa serkkunsa Matti Jaakonpojan kanssa, joka saatua palkkaa vastaan oli palvellut häntä kymmenen ja puoli vuotta, että hän Matti tästä lähin tulee hänen yhtiömiehekseen niillä ehdoin, että jos hän Matti kahdeksan vuoden kuluttua eroaisi tai tulisi erotetuksi hänestä Heikistä eli pesästä, niin saisi hän kolmanneksen kaikesta siitä irtaimesta, minkä nimistä sitä onkaan, jota siihen aikaan pesästä löytyy, lukuunottamatta ainoastaan niitä 450 taalaria, jotka nyt ovat pesässä ja jotka tuohon aikaan otetaan pois jakamattomasta ja kuuluvat yksin Heikille tahi hänen jälkeensä elävälle leskelleen ja lapsilleen, samoin kuin kaksi kolmannesta niistä rahoista joita silloin lisäksi voi löytyä ja yhtä lailla kaksi kolmannesta kaikesta muusta irtaimesta mitään pois jättämättä, mutta talosta tahi kiinteästä ei Matti nauti tai saa mitään osaa, ellei käy niin, että Heikki, hänen vaimonsa ja lapsensa kaikki kuolevat ja Matti elää pesässä heidän jälkeensä, jolloin hän perii kaiken niin irtaimen kuin kiinteänkin. Mutta jos Matti, ennen kuin kahdeksan vuotta on kulunut, laskettuna 12:nesta joulukuuta 1752, eroaisi yhtiöstä, niin ei saa hän enempää kuin renginpalkan niin pitkältä ajalta kuin hän on pesässä istunut ja yhteisesti työskennellyt. Muutoin näyttivät he, että heidän välilleen laadittu kirjallinen välipuhe yllämainitulta 12:nnelta joulukuuta 1752 on yhtäpitävä tämän kanssa.

Tämä välipuhe julkiluettiin Heikki Joosepinpoika Raussille ja hänen yhtiömiehelleen Matti Jaakonpojalle, ja he sen tunnustivat ja ottivat noudattaakseen. Mikä niin muodoin merkittiin oikeuden pöytäkirjaan, kumminkin pidättäen itse kullekin se oikeus, joka yhdellä tai toisella lain mukaan on omaisuuteen tai jonka siihen saada voi.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjät 8–15/3 1753, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1753 n:o 9: 150–151 (konseptipöytäkirja); Oikeuskollegion akti n:o 770: 876–878 (renovoitu pöytäkirja). — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautus:

  • Matti Jaakonpoika oli Hirvelästä Viialan Tynnilään muuttaneen Jaakko Laurinpojan poika.

Rahdinajoa Uuteen Suomeen 1808–10

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Haminasta Turkuun

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 9/10 1815 niihin haastetun vastapuolensa, reitkallilaisen talollisen Yrjö Heikinpoika Pakkasen läsnä ollessa esitti talollinen Tuomas Matinpoika Raussi Hirvelästä, että osapuolet olivat 7 vuotta sitten kuljettaneet kauppatavaroita Haminasta Turkuun ja että vastaajalla oli ollut 26 puudan ja kantajalla 23 puudan painoinen kuorma, mutta koska vastaajan hevonen oli ollut heikko ja varsin kurja, niin osapuolet olivat Haminasta 20 virstaa vaellettuaan vaihtaneet kuormiaan Liikkalan kylässä, niin että kantaja, jolla oli vahvempi hevonen, oli kuljettanut vastaajan 26 puudan painoisen kuorman ja vastaaja sitä vastoin taas kantajan. Nyt kun vastaaja oli siitä huolimatta kantanut kauppiaalta koko rahtipalkan 26 puudalta, 1 rupla 30 kopeekkaa puudalta, eikä hyvällä halua suorittaa vastaajalle palkkaa niiltä 3 puudalta jotka kantaja oli vaihdon jälkeen kuljettanut vastaajaa enemmän ja itse asiassa vastaajan puolesta, ja kun kauppias taas oli tilittänyt sen painon mukaan, joka vastaanotettaessa oli havaittu, niin vaadittiin nyt haasteen perusteella vastaajan lainmukaista velvoittamista siihen kuin myös korvaamaan kantajalle lainhausta koituneet oikeudenkäyntikulungit.

Vastaaja tästä kuultuna huomautti, että hän oli ollut ainoastaan renkinä ajomies Eerik Tanskalle, joka kantajan kanssa oli kuormia vaihtanut, mutta kantaja kiisti moisen ja lausui, ettei mainittu Tanska ollut mukana koko osapuolten välisessä kaupassa, ja tuotti nyt väitteensä vahvistukseksi todistamaan talollisen Aatami Juhonpoika Ståhlbergin Reitkallista, joka jäävitönnä ja hyvämaineisena tavanomaisen todistajanvalan vannottuaan ja saatuaan kehotuksen puhua totta kertoi, että todistaja oli ollut läsnä osapuolelten välillä Liikkalassa tapahtuneessa vaihdossa ja että vastaaja oli silloin antanut suuremman kuorman kantajalle, mutta todistaja ei voinut muistaa kuormien painojen eroa ja lisäsi, että itse kukin oli kantanut rahat sen puutaluvun mukaan, joka hänellä oli kaupungista ollut mukanaan. Enempää ei, toistettiin, tunnustettiin, poistui. Ja kun vastaaja ei voinut kiistää todistajanlausumaa eikä myöskään kieltää puutaluvun olleen niin kuin kantaja oli ilmoittanut ja kun kantaja on kanteensa uudistanut, niin käskettiin asianosaisia astumaan ulos, ja oikeudessa harkittiin seuraava päätös:

Koskei vastaaja ole kyennyt kiistämään sitä, että hän oli kantajan kanssa vaihtanut kuormia ylläkuvatulla tavalla eikä myöskään puutalukujen erotusta, ja kun on selvitetty, että hän, kuten kaikki muutkin rahtimatkalla, oli kantanut rahtipalkan sen puutaluvun mukaan, jonka oli kaupungista tuonut mukanaan, niin sen tähden katsoo kihlakunnanoikeus oikeudenmukaiseksi velvoittaa vastaajan heti suorittamaan kantajalle yllävaaditut 3 ruplaa 90 kopeekkaa, vähentäen 60 kopeekkaa niiltä 20 virstalta jotka hän itse oli kuljettanut raskaamman kuorman Liikkalaan asti, ja niin muodoin kaikkiaan antamaan 3 ruplaa 30 kopeekkaa, minkä ohessa vastaaja tunnustettiin velvolliseksi korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikuluja viidellä ruplalla, kaikki pankkoseteleitä. Mikä julistettiin.

Kotkasta Hämeenlinnaan

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 9/10 1815 talollinen Tuomas Matinpoika Raussi Hirvelästä, joka on tänne haastattanut talollisen Matti Taavinpoika Sakin samasta kylästä, saatuaan luvan astua esiin esitti vastapuolensa läsnäollessa, että ensitulevana talvena tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä kun osapuolet olivat useiden muiden kanssa yhdessä kuljettaneet kauppatavaroita Kotkasta Hämeenlinnaan, mistä urakasta rahtipalkka oli tehnyt 15 ruplaa kultakin hevoselta, mutta siitä oli kantaja, jolla rahdissa oli ollut vain yksi hevonen, saanut heti 5 ruplaa ja sitten taas 5 ruplaa ja sitten vuoden päästä taas 1 ruplan 10 kopeekkaa. Ja kun vastaaja staarostana oli kantanut koko rahtimaksun ja tähän asti luvannut maksaa kantajalle tulevan jäännöksen 3 ruplalla 90 kopeekalla, muttei ollut moista täyttänyt, niin nyt vaadittiin haasteen perusteella vastaajan velvoittamista siihen kuten myös korvaamaan kantajalle lainhausta koituneet kulungit harkinnan mukaan.

Tästä kuultuna vastaaja tunnusti, että hän oli kyseisen rahtipalkan kantanut, mutta selitti, että talollinen Eerik Samulinpoika Korjala oli kantajan pyynnöstä kantanut vastaajalta koko vastaajalle tulevan jäännöksen palkasta, ja anoi sen vuoksi, että kanne hylättäisiin ja että Eerik Korjala velvoitettaisiin vastaamaan kantajan vajauksesta. Ja kun Korjalakin oli tässä saapuvilla, niin kutsuttiin hänet sisään ja asiasta tiedusteltuna ilmoitti, että hän oli kantajan kehotuksesta kantanut ainoastaan jo mainitut 11 ruplaa 10 kopeekkaa kantajan laskuun ja että vastaaja oli vielä velkaa 3 ruplaa 90 kopeekkaa. Mutta vastaaja kiisti tämän lausuman, ja vaikkei hän voinut kiistää sitä, että hän oli ollut koko 17 hevosta käsittäneen rahtimatkan päämies ja että oli kantanut koko rahtipalkan kaikista hevosista, niin vetosi hän myöhemmin esitettävään todisteluun siitä, että Korjala oli vastaanottanut koko kantajalle tulevan palkan, ja kun sitä vastaan ei ollut mitään muistutettavaa, käskettiin asianosaisia astumaan ulos, ja oikeudessa tehtiin välipäätös:

Vastaajan vetoamaa todistelua ei kihlakunnanoikeus voi häneltä torjua, vaan sen lisäksi, että juttu lykätään käräjäkunnassa seuraavaksi pidettäviin talvikäräjiin, niin velvoitetaan vastaaja kaiken enemmän todisteluedun menettämisen uhalla hankkimaan sanottuihin käräjiin kaikki ne todisteet, joista hän arvelee hyötyvänsä, sekä samoihin käräjiin Eerik Korjala tulemaan saapuville, kummallekin asetetun 10 hopeataalarin eli 4 hopearuplan 80 kopeekan sakon uhalla. Pitäen kantajan ajaa juttua uudestaan enemmänmainituissa käräjissä, mikäli hän aikoo viedä kanteensa loppuun.

Lähde:

  • Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjät 9/10 1815 §§ 129 ja 130, KA Kymi Viipurin lääniä 1815 KO a 4: 1332v–1335. — Alkukieliset kirjaukset Seppo Sipun kokoelmassa.

Selityksiä:

  • 1 puuta = 40 venäläistä naulaa = 16,38 kg, joten 26 puudan kuorma olisi painanut n. 426 kg ja 23 puudan kuorma n. 377 kg. Vanhassa Suomessa käytettiin venäläisten ja ruotsalaisten painojen välillä suhdetta 1 puuta = 40 naulaa = 2 leiviskää.
  • V:sta 1809 lähtien 1 hopearupla = 100 hopeakopeekkaa = 66 2/3 Ruotsin vanhaa hopeaäyriä = 2 hopeataalaria 2 2/3 äyriä. Siis 1 hopeataalari = 32 hopeaäyriä = 48 hopeakopeekkaa. V:sta 1811 lähtien 1 hopearupla = 3 pankkoruplaa.

Sijoituspäätös 1830

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Alkuperäislähteestä kirjannut ja suomentanut Seppo Sippu.

Viipurin läänin maaherranviraston päätös koskeva viljelystapaa ja asukkuuksia Raussin kruununtalossa N:o 3 Hirvelän kylässä Vehkalahden pitäjää ja Kymin kihlakuntaa, mitkä ovat nousseet kysymyksenalaisiksi seudun kruununvoudin, hovineuvos ja ritari, herra Anton Elfvingin toimitettua sattuneesta syystä 26. heinäkuuta 1828 talossa, joka on veroltaan 1/3 osa manttaalia, lainmukaisen tilus- ja rakennuskatselmuksen, sekä sisäänlähetettyä tänne siitä tehdyn toimituskirjan ja sen tarkastusta koskevan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, johon ei mitään muistutusta ole tehty, ja johon taloon kaikki sen osakkaat ovat heiltä vaaditussa lausunnossaan anoneet tulla sijoitetuiksi, nimittäin: talolliset Heikki Matinpoika ja Eerik Samulinpoika, talollisenleski Maria Pekantytär sekä viimeksimainitun poika Matti Joonaanpoika ja vävy Eerik [sic! p.o. Eenok] Mikonpoika Raussi yhteen, ja talollinen Matti Matinpoika, talollisenleski Susanna Juhontytär, tämän poika Juho Tuomaanpoika sekä talolliset Jaakko ja Pekka Matinpojat ja Heikki Eerikinpoika Raussi yhteisesti talon toiseen puoliskoon, mitä paitsi kaikki mainitut talonosakkaat ovat asettaneet täysivaraisen takuun asukkuusvelvoitteiden suorittamisesta, kaikki tavalla, josta osaksi edempänä kerrotaan ja täällä säilytettävä akti lähemmin lausuu. Annettu Viipurissa, lääninkonttorissa, 18. marraskuuta 1830.

Jutun asiakirjoista saadaan selville, muun muassa: että kysymyksenalaista taloa on muinoin hallinnut eräs Lauri Raussi, jonka pojat Heikki ja Jooseppi olivat halkoneet sen keskenään kahteen yhtä suureen osaan ja joiden jälkeen ovat jääneet eloon, nimittäin Heikki Laurinpojan jälkeen vanhimman pojan Matti [sic! p.o. Samuli] Heikinpojan poika [sic! p.o. pojanpoika] Heikki [Matinpoika], toisen pojan Samulin poika [sic! p.o. pojanpoika] Eerik [Samulinpoika] ja poika Joonas Heikinpojan pojan Joonas Joonaanpojan leski Maria Pekantytär, poika Matti ja tyttärenmies Eerik [sic! p.o. Eenok] Mikonpoika, ja Jooseppi Laurinpojan jälkeen poika Heikin nuoremman pojan poika Heikki Eerikinpoika sekä vanhemman pojan Matti Heikinpojan pojat Matti, Jaakko ja Pekka, ja edesmenneen järjestyksessä toisen pojan Tuomas Matinpojan leski Susanna Juhontytär sekä heidän poikansa Juho; että edellämainittujen kantaveljien kaikki mainitut perilliset nauttivat samaisten kantaveljien oikeutta ja niin muodoin nyt hallitsevat taloa kahdessa yhtäläisessä osassa; että talon rakennukset on katselmuksessa arvattu 1159 ruplaksi pankkoseteleitä; että pelto on laajuudeltaan 12 tynnyrin- ja 10 kapanalaa, rukiinkylvön mukaan, ilman että lähellä talonpaikkaa on mahdollista ottaa viljelyyn enempää peltoa, mitä vastoin 15 tynnyrinalaa uutta peltoa voidaan saada Rajankoskelta eli Rajanojanmaalta, kyläkunnalle yhteisesti kuuluvalta ja kolmen virstan päässä talon tonttimaalta sijaitsevalta maakappaleelta, joka onkin sopivin muuttopaikaksi; että niityt tuottavat vuosittain 94 kuormaa heiniä, mitä tuottoa ei voi lisätä; että metsä ja laidunmaa ovat keskinkertaiset; että kalastus puuttuu; että humalisto sisältää 170 salkoa; että taloon kuuluu mylly, yhteisesti muun kyläkunnan kanssa; että viisi tynnyriä potaatteja istutetaan vuosittain, sekä että katselmusmiehet ja kihlakunnanoikeus ovat antamassaan mietinnössä katsoneet talon kestävän sen nykyisen viljelystavan.

Tämän jutun on maaherranvirasto ottanut harkintaansa ja katsoo, mitä tulee kysymyksenalaisen talon tiluksiin ja muihin etuuksiin, sekä ottaen huomioon asianosaisten toivomuksen ja mitä 31. heinäkuuta 1811 päivätty Keisarillinen Kuulutus säätää, kohtuulliseksi ja oikeudenmukaiseksi, paitsi sallia taloa tästä lähinkin toistaiseksi hallittavan kahdessa yhtä suuressa osassa myös selittää asianosaiset oikeutetuiksi asumaan ja hallitsemaan, nimittäin: talolliset Heikki Matinpoika ja Eerik Samulinpoika, talollisenleski Maria Pekantytär sekä viimeksimainitun poika Matti Joonaanpoika ja vävy Eerik [sic! p.o. Eenok] Mikonpoika Raussi, yhtiössä niin kauan kuin he siitä ovat yksimielisiä, yhtä puoliskoa, sekä talollinen Matti Matinpoika, talollisenleski Susanna Juhontytär, tämän poika Juho Tuomaanpoika, talolliset Jaakko ja Pekka Matinpojat sekä talollinen Heikki Eerikinpoika Raussi, yhtä lailla yhtiössä sen ajan kuin he siinä viihtyvät, toista puoliskoa enemmänmainitusta Raussin kruununtalosta N:o 3 Hirvelän kylässä Vehkalahden pitäjää ja Kymin kihlakuntaa, joihin talonpuoliskoihin nämä asukkaat heti sijoitetaan.

Lähde:

  • Maaherranviraston päätös 18/11 1830 n:o 1939 Hirvelän Raussin 1/3 manttaalin veroisen kruununtalon N:o 3 viljelystavasta ja asukkuuksista, annettu anomuksen SD 96/1830 johdosta, MMA Viipurin lääninkonttori, päätös- ja välipäätöstoisteet 1830 Dae:21. — Alkukielinen kirjaus Seppo Sipun kokoelmassa.

Huomautuksia:

  • Ensiksi mainittu puolisko taloa N:o 3 on oikeastaan Korjala.
  • Korjalan puoliskon asukkaiden polveutumisketju on päätöksessä esitetty osin virheellisesti. Yllä virheet on korjattu hakasulkeisiin laitetuin lisäyksin. Heikki Laurinpoika Korjalalla oli itse asiassa ainakin neljä poikaa: Jaakko (k. 6/8 1742), Samuli, Matti ja Joonas Heikinpojat.

Verotuspäätös 1852

  • Hirvelä, Vehkalahti, Finland

Hirvelän kylän Kuritun taloon 7/8 1850 kokoontuneet Viipurin läänin veronpanomiehet toimittivat yhdessä kylän talollisten edustajien kanssa 8–10/8 tiluskatselmuksen, jonka tuloksena komissiomaanmittari C. G. Aminoffin isonjaon yhteydessä 1846 laatima tilusluokitus ja verotuslaskelma saatettiin ajan tasalle.

Yhteenveto isojakolitteralla C merkityn 1/6 vanhan manttaalin veroisen Korjalan talon N:o 3 tilusluokituksesta ja verotuslaskelmasta:

  • Peltoa 3. luokassa 5 ta 30,950 ka, pohjaveroa 23,9 kopeekkaa; 4. luokassa 12 ta 20,138 ka, pohjaveroa 37,9 kopeekkaa; 5. luokassa 2 ta 22,740 ka, pohjaveroa 5,4 kopeekkaa; 6. luokassa 4 ta 21 ka, pohjaveroa 4,7 kopeekkaa. Yhteensä 25 ta 30,828 ka, pohjaveroa 71,9 kopeekkaa.
  • Niittyä 4. luokassa 32 ta 13,205 ka, pohjaveroa 64,8 kopeekkaa; 5. luokassa 12 ta 15 ka, pohjaveroa 12,5 kopeekkaa; 6. luokassa 6 ta 16,375 ka, pohjaveroa 3,3 kopeekkaa. Yhteensä 51 ta 12,580 ka, pohjaveroa 80,6 kopeekkaa.
  • Kaskimaata 2. luokassa 66 ta 3,010 ka, pohjaveroa 66,1 kopeekkaa; 3. luokassa 230 ta 7,200 ka, pohjaveroa 1 rupla 15,1 kopeekkaa. Yhteensä 296 ta 10,210 ka, pohjaveroa 1 rupla 81,2 kopeekkaa.
  • Suomaita 1. luokassa 6 ta 2 ka, pohjaveroa 4,5 kopeekkaa; 2. luokassa 5 ta 24,840 ka, pohjaveroa 1,4 kopeekkaa. Yhteensä 11 ta 26,840 ka, pohjaveroa 5,9 kopeekkaa.
  • Pohjaveron alaista metsämaata 1. luokassa 6 ta 10 ka, pohjaveroa 4,7 kopeekkaa; 2. luokassa 205 ta 11,563 ka, pohjaveroa 1 rupla 2,7 kopeekkaa; 3. luokassa 165 ta 22,937 ka, pohjaveroa 41,4 kopeekkaa; 4. luokassa 5 ta 17 ka, pohjaveroa 0,7 kopeekkaa. Yhteensä 382 ta 29,500 ka, pohjaveroa 1 rupla 49,5 kopeekkaa.
  • Veronalaiset tilukset yhteensä 768 ta 13,958 ka, pohjaveroa 4 ruplaa 89,1 kopeekkaa.
  • Vähennetään viljankasvulle koituvien hallavahinkojen vuoksi 1/25 osa, tekevä 19,6 kopeekkaa, ja menekkipaikan Haminan kaupungin 2,7 peninkulman etäisyyden vuoksi 5,4 prosenttia, tekevä 26,4 kopeekkaa. Yhteensä 46,0 kopeekkaa.
  • Jäljelle jäävä pohjaveron arviohinta 4 ruplaa 43,1 kopeekkaa, joka vastaa 30/100 manttaalia.
  • Tähän taloon ei kuulu metsämaata metsävuokraa vastaan luovutettavaksi eikä kalastusta myytäväksi.
  • Joutomaita: paljasta kalliota 9 ta; tontteja 19,750 ka; teitä 2 ta 13,750 ka. Yhteensä 12 ta 1,500 ka.

Yhteenveto isojakolitteralla C:a merkityn 1/6 vanhan manttaalin veroisen Raussin talon N:o 6 tilusluokituksesta ja verotuslaskelmasta:

  • Peltoa 3. luokassa 12 ta 2 ka, pohjaveroa 48,2 kopeekkaa; 4. luokassa 21 ta 1 ka, pohjaveroa 63,1 kopeekkaa; 5. luokassa 3 ta 29 ka, pohjaveroa 7,8 kopeekkaa. Yhteensä 37 ta, pohjaveroa 1 rupla 19,1 kopeekkaa.
  • Niittyä 2. luokassa 3 ta 5,710 ka, pohjaveroa 12,5 kopeekkaa; 3. luokassa 9 ta 26,500 ka, pohjaveroa 29,5 kopeekkaa; 4. luokassa 17 ta 30 ka, pohjaveroa 35,9 kopeekkaa; 5. luokassa 23 ta 16,500 ka, pohjaveroa 23,5 kopeekkaa; 6. luokassa 4 ta 28 ka, pohjaveroa 2,4 kopeekkaa. Yhteensä 59 ta 10,710 ka, pohjaveroa 1 rupla 3,8 kopeekkaa.
  • Kaskimaata 1. luokassa 18 ta 3,730 ka, pohjaveroa 36,2 kopeekkaa; 2. luokassa 64 ta 2,750 ka, pohjaveroa 64,1 kopeekkaa; 3. luokassa 160 ta 6,250 ka, pohjaveroa 80,1 kopeekkaa. Yhteensä 242 ta 12,730 ka, pohjaveroa 1 rupla 80,4 kopeekkaa.
  • Suomaita 1. luokassa 3 ta, pohjaveroa 2,2 kopeekkaa; 2. luokassa 7 ta 18 ka, pohjaveroa 1,9 kopeekkaa. Yhteensä 10 ta 18 ka, pohjaveroa 4,1 kopeekkaa.
  • Pohjaveron alaista metsämaata 2. luokassa 185 ta 10 ka, pohjaveroa 92,7 kopeekkaa; 3. luokassa 141 ta 26 ka, pohjaveroa 35,5 kopeekkaa; 4. luokassa 25 ta 12 ka, pohjaveroa 3,2 kopeekkaa. Yhteensä 352 ta 16 ka, pohjaveroa 1 rupla 31,4 kopeekkaa.
  • Veronalaiset tilukset yhteensä 701 ta 25,440 ka, pohjaveroa 5 ruplaa 38,8 kopeekkaa.
  • Vähennetään viljankasvulle koituvien hallavahinkojen vuoksi 1/25 osa, tekevä 21,6 kopeekkaa, ja menekkipaikan Haminan kaupungin 3 peninkulman etäisyyden vuoksi 6 prosenttia, tekevä 32,3 kopeekkaa. Yhteensä 53,9 kopeekkaa.
  • Jäljelle jäävä pohjaveron arviohinta 4 ruplaa 84,9 kopeekkaa, joka vastaa 33/100 manttaalia.
  • Tähän taloon ei kuulu metsämaata metsävuokraa vastaan luovutettavaksi eikä kalastusta myytäväksi.
  • Joutomaita: paljasta kalliota 1 ta 7 ka; kiviröykkiöitä 17 ka; tontteja 26 ka; teitä 15 ka. Yhteensä 3 ta 1 ka.

Tilusluokituksen ja verotuslaskelman perusteella Viipurin läänin kuvernööri teki 22/11 1851 päätöksen, jossa Korjalan talon uudeksi manttaaliksi esitettiin 30/100 ja pohjaveroksi 4 ruplaa 50 kopeekkaa hopeaa ja Raussin talon uudeksi manttaaliksi 33/100 ja pohjaveroksi 4 ruplaa 95 kopeekkaa hopeaa. Keisarillinen Suomen senaatti vahvisti 20/2 1852 antamallaan verotuspäätöksellä kuvernöörin päätöksen.

Lähteet:

  • KA Senaatin talousosaston akti BD 20/178 KE 70/6 1852.
  • KA Senaatin talousosaston päätöstaltio 1852 I Da 57: 149–150.

Selityksiä:

  • 1 geometrinen tynnyrinala (ta) = 32 kapanalaa (ka) = 0,49364 hehtaaria.
  • Eri tiluslajien luokituksesta ja pohjaveron laskentatavasta on selvitys mm. teoksen Veli Häkkinen ja Seppo Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000) sivuilla 109–111.
  • 15 hopearuplan pohjavero vastasi yhtä uutta manttaalia.

Perinnöksiostot

  • Hirvelä, Sippola, Finland

Hirvelän kylän 2 tilan, 1/3 kokoveron ja 1/3 vanhan manttaalin veroisen kruununtalon N:o 3 Korjala-nimisen puoliskon, veroltaan 1 tila, 1/6 kokoveroa sekä 1/6 vanhaa ja 30/100 uutta manttaalia, osakkaat ostivat talonosansa kruunulta perinnöksi seuraavasti:

  • 1/3 tilan, 1/18 kokoveron ja 1/18 vanhan manttaalin veroisen kolmanneksen osti 24/5 1862 Matti Heikinpoika Korjala 22 hopearuplan 91 1/4 kopeekan lunastushinnasta, josta suoritti 19/4 1862 lääninrahastoon kymmenesosan eli 2 ruplaa ruplaa 29 1/4 kopeekkaa.
  • 1/3 tilan, 1/18 kokoveron ja 1/18 vanhan manttaalin veroisen kolmanneksen osti 5/5 1883 Matti Eerikinpoika Korjala 96 kultamarkan 96 pennin lunastushinnasta, josta suoritti 2/4 1883 lääninrahastoon kymmenesosan eli 9 markkaa 70 penniä.
  • 1/3 tilan, 1/18 kokoveron ja 1/18 vanhan manttaalin veroisen kolmanneksen ostivat 4/6 1884 Juho Aataminpoika Kurittu ja Elias Esanpoika Sorsa 101 kultamarkan 40 pennin lunastushinnasta, josta suorittivat 10/4 1884 lääninrahastoon kymmenesosan eli 10 markkaa 14 penniä.

Saman kruununtalon Raussi-niminen, 1 tilan, 1/6 kokoveron sekä 1/6 vanhan ja 33/100 uuden manttaalin veroinen puolisko erotettiin Viipurin läänin kuvernöörin päätöksellä 10/8 1855 omaksi maakirjatalokseen ja merkittiin maakirjaan N:olla 6. Raussin osakkaat ostivat talonosansa kruunulta perinnöksi seuraavasti:

  • 1/4 tilan, 1/24 kokoveron ja 1/24 vanhan manttaalin veroisen neljänneksen osti 10/10 1866 Juho Tuomaanpoika Raussi 68 markan 34 penni lunastushinnasta, josta suoritti 22/8 1866 lääninrahastoon kymmenesosan eli 6 markkaa 83 penniä.
  • 1/4 tilan sekä 1/24 vanhan ja 33/400 uuden manttaalin veroisen neljänneksen ostivat 21/11 1899 Matti ja Anton Juhonpojat Raussi 23 markan 10 pennin lunastushinnasta, jonka suorittivat 21/10 1899 lääninrahastoon.
  • 1/4 tilan sekä 1/24 vanhan ja 33/400 uuden manttaalin veroisen neljänneksen ostivat 4/4 1901 Salomon ja Simo Heikinpojat Raussi 23 markan 31 pennin lunastushinnasta, josta suorittivat 14/3 1901 lääninrahastoon kymmenesosan eli 2 markkaa 33 penniä.
  • 1/4 tilan sekä 1/24 vanhan ja 33/400 uuden manttaalin veroisen neljänneksen ostivat 6/11 1908 Tuomas Jaakonpoika Lonka sekä Matti, Juho ja Maija Stiina Matinlapset Raussi 23 markan 37 pennin lunastushinnasta, josta suorittivat 30/9 1908 lääninrahastoon kymmenesosan eli 2 markkaa 34 penniä.

Lähteitä:

  • Viipurin läänin Kymin kihlakunnan maakirja 1875, MMH Maakirjat 55 II: 42.
  • Viipurin lääniin 1862–65 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 6.5: 50;
  • Viipurin lääniin 1866–70 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 7.4: 58, n:o 266;
  • Viipurin lääniin 1879–86 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 10.4: 101, n:o 62; 115, n:o 84;
  • Viipurin lääniin 1895–1900 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 12.4: 287, n:o 452;
  • Viipurin lääniin 1901–04 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 13: 10, n:o 100;
  • Viipurin lääniin 1905–15 annettujen perintökirjojen luettelot, KA Senaatin perinnöksiostoasiakirjat Ba 14: 88, n:o 201.